Olen päättänyt leipoa itse mahdollisimman ison osan siitä leipämäärästä, jota tässä huushollissa syödään :)
Syitä on useita, kuten se, ettei tarttee syödä mitään höttöisiä "pullamössöleipiä" lisäaineineen, vaan ihan tuhtia tavaraa, ja vähemmillä myrkyillä :) Se on kiva tietää, mitä syö, sekä, kuinka tuoretta syö. Erityisesti monet kaupan paistopisteiden tuoreina pidetyt leivät on todellisuudessa kaikkea muuta kuin tuoretta; lojuneet paistamista odottamassa pakkasessa ties kuinka kauan. Meillä on tällähetkellä todella tiukkaa ruokabudjetin suhteen, joten se oman leivän & sämpylöiden leipominen kannattaa siinäkin mielessä, ja olikin se suurin syy leipomispäätökselle :)
Lisäksi olen aina pitänyt leipomisesta, ja vaikken mikään leipuri tai kondiittori olekkaan, niin ihan syötäviä leipomuksia saan aikaiseksi, useimmiten :) Joten, miksikäs en leipoisi? :)
Nyt olen opetellut tekemään juureen tehtyä hapatettua RUISLEIPÄÄ :)
Onhan tuota toki tullut joskus tehtyä ennenkin, mutta varsinainen innostus ja aktiivinen leipominen on alkanut vasta tänä keväänä tämän leivon-mahdollisimman-ison-osan-leivistämme-itse -projektin alettua :)
Ensin kunnolla hapantunut taikina HAISEE, siis todellakin H-A-I-S-E-E, lähinnä hapansilakalle ;)
On ne vekkuleita otuksia noi bakteerit, kun saa rukiinkin happanemaan, kiitos siis maitohappobakteereille! :) Hyvien bakteerien toivossa olen välillä tehnyt juuren/taikinan juustonteosta sivutuotteena tulleeseen juustoheraan.
Sitten, kun se valmis ruisleipä tulee uunista ulos, ja jo hieman sitä aiemminkin, se hapansilakan haju on vaihtunut ihanan kotoisaan TUOKSUUN! ❤
Se tuoksu olisi vielä parempi, jos olisi se haaveilemani puulämmitteinen vanha leivinuuni; siitä olisi iloa niin mielelle kuin kielelle -kunhan sellaisen kanssa tulisi ensin sinuiksi! :)
Nyt tyydyn koettamaan tulla sinuiksi tuon meitin "uuden" retrohellan kanssa, joka on aika tuulella käyvää sorttia; toisena päivänä ei haluaisi paistaa kypsäksi yhtään leipomusta, ja seuraavana päivänä saattaakin olla eri ääni kellossa niinsanotusti!
Leivinuunin lisäksi olisi tietysti hienoa omistaa sellainen upea käsintehty kunnon vanhanajan TAIKINATIINU!
Sellainen, joka olisi pyhitetty vain ja ainoastaan ruisleivän leipomiseen, jonka reunoille sais aina jättää taikinaa kuivumaan! Ajatella, että meidän esi-isät ne on olleet niin käteviä käsistään, että ovat niitä tiinuja sunmuita käyttöesineitä Rakkaille vaimoilleen iltapuhteinaan tehneet! ❤
Mulla olis se "hapansilakka" tuolla taasen leivinliinan alla odottelemassa :D
Että yöllä tämä yökyöpeli pääsee taasen nuuhkimaan tuoreen leivän tuoksua, ja huomenna ehkäpä ukkelilla on töihin mennessänsä leipä kainalossansa :) Oli sillä tänäänkin, ihan vaan omasta päästä sävellettyä, juustoheraan leivottua superpehmeää leipää :)
❤
Ruisleipä on muuten todellista slooooooow foodia; parisen vuorokautta pitää malttaa odotella ennenkuin pääsee sitä valmista leipää maistelemaan! Sopii mulle, HIIIIIITAAAMMAN ELÄMÄN kannattajalle! ❤
OMISTATKO PUULÄMMITTEISEN LEIVINUUNIN, JA JOS, NIIN TULEEKO SITÄ KÄYTETTYÄ LEIVONTAAN TAI RUOANLAITTOON? :)
Tämä sepustus kuvineen oli vastaus Pienen Linnun tämän viikon MakroTex -haasteeseen, jonka aiheena on HAJU/TUOKSU :) Linkkiä klikkaamalla pääsee katsomaan muiden haisevat tai tuoksuvat kuvat! :)
Leipomisterkuin Rakkaudella, Hulda
Oi nam!! Niin maistui suussani nyt mammani leipoma ruisleipä mummolan leivinuunissa. <3 Eipä ole kuin tuo sähköhella ja harvoin tulee leipää leivottua silläkään.
VastaaPoistaKyllä kelpaisi minulle myös,tuo leipäsi siis,ei se leipominen :) Itse tein joskus aikoinaan enemmänkin, mutta nyt meillä on hyvä leipomo lähellä kun asun täällä ulkomailla ja pienessä kylässä sitä perinnettä vielä löytyy ja sieltä saa edullisesti kaikkea "kotitekoista" . Kiva postaus ja huumorilla päivään ..
VastaaPoistaMikäs sen parempaa kun vastaleivotun leivän tuoksu♥
VastaaPoistaHaluaisin omistaa mutta meillä on onneksi puuhella ja takkauuni, joissa voi paistaa mm. ohraryynipuuron siis hauduttaa yön yli.
VastaaPoistaVastaleivottu leipä tuoksuu parhaalta.
VastaaPoistaMulla on leivinuuni ja häpeäkseni täytyy myötää, etten ole sillä kertaakaan leiponut... Jos sitten ensi talvena... Ihanat leipomiskuvat <3
VastaaPoistaTäälläkin on leivinuuni...mutta täytyy myöntää että emäntä on liian laiska sitä lämmittämään...että ruisleipä aika usein paistetaan ihan sähköuunissa ja yhtä hyvää tulloo :) Haaveissa ostaa puinen taikinatiinu, kun tulis sopiva vastaan ja raaskii investoida ;D
VastaaPoistaTuore leipä ja vielä itsetehtynä - ihanaa! Tuoksu tuli nenään - pitääkö tehdä pieni iltapala vielä :)
VastaaPoistaAih miten hyvältä näyttää! Eikä tarvii päällensä mitään muuta kuin voita. Kototekoista leipää ei voita mikään leipä! Me löydettiin Tori.fi vanha puuliesi/hella mutta ei olla kokeiltu vielä sitä uunin puolta. Vois kai silläkin leipää paistella, kai?
VastaaPoista60luvunnahkahousut.com
Slurps - tässähän tuli ihan vesi kielelle! Meilläkin on leivinuuni mutta sitä käytetään vain joulukinkun paistamiseen :P
VastaaPoistaMusta tuntuu, että aika monella se leivinuuni on pyhitetty vain sille joulukinkulle... Kinkku-uuni, siinäpä 2000-luvun tuotenimi leivinuunille ;) No, mutta ehdottomasti kannattaa itsekunkin opetella käyttämään sitä hyödyksensä muissakin keittiöpuuhissa! :)
VastaaPoista❤ Kiitos kommenteista kaikille! ❤
Hieno postaus! Ystäväni leipoo myös toisinaan ruisleipää ja sitä olen päässyt maistamaan, aivan taivaallisen hyvää.<3 Voisikin pyytää juuresta osan ja kokeilla...vaikkei leivinuunia löydy tästäkään talosta.
VastaaPoistaIhan mielettömän hieno tuo sinun bannerisi kuva muuten!
Kiitos :) Pyydä ihmeessä palanen juurta ittelles, ja kokeile, on se vaan niin hyvää se ittetehty ruisleipä! :) Toi blogin tämänhetkinen pääkuva onkin sellainen, jota eilen kattelin, ja mietin, että ompas pitkästä aikaa sellainen kuva, mistä tykkään ihan hirmuisesti! :)
PoistaNam ihanat tuoksut. Meillä on takan yhteydessä leivinuuni osa, mutta pitäisi hommata pienempi pelti, että sinne saisi jotain leipiä paistumaan. Lähinnä tullut pataruokien valmistukseen käytettyä.
VastaaPoistaHienoa, että olette hyödyntäny leivinuunia ruoanlaitossa! :)
PoistaKertakaikkisen ihanat kuvat! Kauniisti tehty ja kuvattu:) Tätä tuoksua ei voita mikään, kun ruuasta on kyse, kuola valuu ja on se niin väärin etten saa maistaa tuota leipää...Heitä nyt pikku pala mulle:)
VastaaPoistaKiitos :) Lähetän virtuaalisesti sulle koko leivän, otahan koppi! ;)
PoistaKauniita kuvia. :) Tuore ruisleipä. Nam.
VastaaPoistaKiitos Noksu :)
Poista